M!kan RamoPunk-sivut 

NE LUUMÄET LEHDISSÄ

LAKI JA JÄRJESTYS 1990-91

Takaisin LAKI JA JÄRJESTYS sisällysluetteloon

Takaisin NE LUUMÄET-LEHDISSÄ etusivulle

Ilkka Mattila, Helsingin Sanomat 1.9.1990

Lyhyet ja ytimekkäät Luumäet ovat sarjakuvarockin sankareita

"Meidän musiikkiin on luotu intensiteettiä helpoimmalla tavalla", analysoi Ne Luumäet -yhtyeen laulaja Joey Luumäki vakavana.

"Toisille riittää hitaat biisit, joissa on pumpulia sisällä"

Kolmannen albuminsa juuri julkaissut Ne Luumäet on kasvanut ulos Suomen Ramonesin roolista. Yhtye näyttää yhä entiseltään, eli Ramonesilta, ja kuulostaa enimmäkseen Ramonesilta, mutta silti uuden Laki ja järjestys -albumin ytimekkäät biisit osoittavat, että Luumäkien ei enää tarvitse soittaa pelkkiä Ramo-biisejä.

Sarjakuvaestetiikan ja rockin yhdistäminen ei ole mikään uusi keksintö. Ne Luumäet lienee suomalaisbändeistä juuri se, joka näyttää eniten sarjakuvista todellisuuteen siirretyltä. yhtye itse tuntee hyvin oman viehätysvoimansa ja käyttäytyy sen mukaisesti. Levynjulkistamistilaisuudessaan he tarjosivat kylmää lenkkimakkaraa ja sinappia, ja kutsussa vieraita kiellettiin pukeutumasta slipoveriin, vaaleansiniseen pikeepaitaan tai punaiseen nahkasolmioon.

Sarjakuvista on napattu myös Luumäkien singlehitti Teinimutanttininjakilpikonna.

"Siinä vaiheessa kun me tehtiin se, ei vielä tiedetty, että Teenage Mutant Ninja Turtlesista tehdään elokuvaa. Mulla oli biisissä vain sellainen sointukierto, johon piti saada sopimaan joku pitkä sana, ja suomen kielestä ei löytynyt sellaista", Joey valaisee.

"Se on niin hauska sanayhdistelmä. olihan se tietysti yllättävää, kun huomattiin, että meidän biisistä tehdään Amerikassa elokuva", kääntää Heko.

Luumäkien soitto vyöryy keikalla tarkasti ja harkitun monotonisesti. Pelkistettyyn rock and rolliin ei soittajien mielestä pidä tunkea soolojen tapaisia tarpeettomuuksia.

"En ole ikinä viitsinyt opetella soittamaan sooloja. Jos opettelisin, niin mä olisin Suomen huonoin kitaristi. Nyt mä voin olla rehellisesti Suomen toiseksi keskinkertaisin kitaristi", Heko perustelee.

 

Takaisin LAKI JA JÄRJESTYS sisällysluetteloon

Takaisin NE LUUMÄET-LEHDISSÄ etusivulle