Himanes

 Takaisin lehtileikkeitä-sivulle

HaukiRock näytti mallia

Haukivuorella rokattiin keskiviikkona niin rankasti, että useiden paikalla olleiden mielestä esimerkiksi Kuopio saisi ottaa siitä mallia.

Vajaan kolmentuhannen asukkaan kunta onnistui lähes olemattomalla pubjetilla järjestämään mainion festivaalipoikasen. Pieni lisäpanostus mainontaan olisi kuitenkin ollut paikallaan, jengiä olisi varmasti ollut paikalla enemmän. Nyt paikalle osasi noin 200 rokkaajaa.

Tapahtuman järjestäjien mukaan HaukiRock tuotti jonkin verran tappiota, mutta kunta on luvannut maksaa viulut.

Idea tapahtumasta oli syttynyt paikallisen The Himanesin kundien päissä. Esiintymislava oli rakennettu talkoovoimin ja suuremmin investoitiin ainoastaan pääesiintyjiin rli Klamydiaan ja Poikiin.

Posiviitista tapahtumassa oli poliisin täydellinen puuttuminen paikalta. Ehkäpä tästä syystä järjestyshäiriöitäkään ei ollut.  Jatkoa saisi seurata: Haukirock 92?

Hellettä ja ramorockia

Haukirockin ensimmäiset bändit, Daster ja Tremoria, saivat kärsiä yleisön puutteesta painostavan kuumassa auringonpaisteessa. Seuraavaksi soitti The Himanes, joka vyörytti ramorockillaan niin kiitettävällä tavalla, että yleisö alkoi lämmetä ja kerääntyi tenniskentälle kyhätyn lavan eteen.

Tampereelta kotoisin olevalta Cretinsillä oli ongelmia kitaroiden virityksen kanssa ja illan ensimmäinen pääesiintyjä Klamydia keskittyi enemmän virvokkeiden nauttimiseen kuin soittamiseen. Tuottiko vähäinen yleisömäärä kenties motivaatio-ongelmia? Kuitenkin jotkut bändin lukuisista hiteistä toimivat erinomaisesti.

Illan ehdottomaksi ykkösesiintyjäksi nousi Pojat, joka on löytänyt Ramones-sointuihinsa persoonallisia omia kuvioita. Yllätysvieraaksi parin biisin ajaksi lavalle kiipesivät Luonteri Surfin kaverit. Poikien syksyllä ilmestyvä single kannattaa varmasti tsekata.