
Woimasoinnun
levykauppa piknikillä (kuva: M!ka).
Hannu
W:
Epämääräisiä
huomioita Ramopiknikiltä
Piknikistä
alkaa tulla jo kesäperinne tai oikeastaan se on sitä jo. Lomat ja
muut lomareissut sovitetaan niin, että pääsee Juvalle. Neljäs
kerta ja taas omanlaisensa. En aio käydä läpi tai analysoida
kaikkien bändien esiintymisiä, enemmän tässä epämääräisiä
huomioita epämääräisessä järjestyksessä. Varsinkin näin parin
viikon jälkeen se ei oikein onnistu.
Jokainen
piknik on ollut vähän tai vähän enemmän erilainen. Nyt paikaksi
on vakiintunut (onko?) Kesakko, joka toimii oikein hyvin. Tosin
jonakin vuonna se sadepäiväkin iskee, vaan ei vielä 2007. Tänä
kesänä nautittiin loistavasta piknik säästä ja pitkästä
esiintyjäluettelosta. Peräti seitsemän bändiä ja kahdeksantena
yllätysesiintyjä viihdytti runsasta ja lähes selvää piknikyleisöä.
Piknikin laajenemista kaksipäiväiseksi selvästi ennakoi tänä vuonna
käyttöön otettu kakkoslava, jolla Kalle G vahvistettuine Rytinäkerjäläisineen
jakoi elämänviisauksiaan. Micragirls osoitti urheiluhenkeä
vetäisemällä keikan ennen omaa vetoaan festareilla. Sopi hyvin
aurinkoiseen fiilikseen. The Tarjas olikin muuten ainoa bändi,
jota en ole nähnyt (viimeistä esiintyjää lukuun ottamatta, mutta
siitähän me emme tienneet mitään) livenä aiemmin. Kuuntelua vähän
vaikeutti lukemattomat tutut, joita piti moikata festarin aluksi,
mutta se mitä kuului vaikutti hyvältä. Ei muuta kuin lisää
keikkoja. Iskuryhmä esiintyi siinä vaiheessa, että alkoi jo
porukkakin päästä kipsistä (krapulasta?) ja pakkautui lavan eteen.
Joey viihdytti leppoisasti koekitarallaan (vinyylilevystä tehdään
koelevy, onko kitaran prototyyppi siis koekitara?). Antoi muuten
potkut taustalaulajalle. Tämä on näköjään piknikin perinne...
tähän väliin on todettava, että piknikin työnsankari oli Manne
rytmimunineen, joka esiintyi aika monen bändin kanssa. Toinen työnsankari
oli tietysti Sami, joka järjestelyiltä ehti myös rummuttaa Tapiolle
tahtia. Ja sille yllätysesiintyjälle. Yllätysesiintyjä jakoi
oikein flyereita, että saamme kertosäkeen oikein! Kunnioitettavaa
paneutumista, varsinkin, kun kuulin kauanko olivat harjoitelleet. Sama
aika ja sama paikka ens vuonna? Väheksymättä yhtään nyt
esiintynyttä bändiä, ei meinaan ollut heikkoa lenkkiä joukossa,
seuraavalla kerralla voisi olla pari-kolme esiintyjää vähemmän,
jolloin jäisi aikaa hieman enemmän tuttujen tervehtimiseen. Täällä
kun näkee immeisiä, joita ei välttämättä näe kuin tämän
kerran tai korkeintaan toisen vuodessa. Tai sitten piknik 2-päiväiseksi?
12-tuntiseksi? Viikon mittaiseksi? Nyt kun tätä runoilen, niin
huomaan jo odottavani ens vuotta! Välissä tietysti Ramopunk-sivuston
6-vuotis -festivaalit, eiks niin?
Hannu
W
|