
Historiallinen
miekkailu
Täältä
löytyy jotain aiheeseen liittyvää mitä olen keräillyt, pääosin
linkkilistoja lähinnä omaan käyttöön.
Savossa historiallinen miekkailua pyöritetään Savon Historiallisen
Miekkailun Seuran kautta Kuopiossa ja Varkaudessa. Seuran nettisivut
löytyvät osoitteesta www.savonmiekka.net.
Savon
Historiallisen Miekkailun Seurassa opiskellaan myöhäiskeskiaikaista
eurooppalaista taistelukulttuuria alkuperäisten 1400-luvun alussa
kirjoitettujen oppien mukaisesti. Muut kuin alkuperäiset opit eivät
oppimateriaaliksi varsinaisesti kelpaakaan.
Oppimateriaalin
pääteoksena on italialainen Fiore dei Liberin vuonna 1409
kirjoittama Fior di Battaglia ('Flower of Battle'). Opas
on koko eurooppalaisen taistelukulttuurin tärkeimpiä teoksia
ja kuvaa yhtenäisen ja kattavan järjestelmän. Myöhemmin
voidaan tutustua myös esimerkiksi 1300-1500 lukujen saksalaisiin
oppeihin. Aikalaislähteinä ovat silloin mm. Liectenauer,
Ringeck, Codex Wallerstein, Thalhoffer, I.33.
Lajiin
syvemmin perehtyessä tulee myös jossain määrin väkisinkin
tutustuttua aikalaisoppien aikakauden eurooppalaiseen yhteiskuntaan ja
ajatusmaailmaan, vaikkei se harrastamisen kannalta välttämätöntä
olekaan.
|
Artikkeleita
Savon kuvioista:
Lähinnä
artikkelin ovat pääosin pieniä uutisointeja kursseista ym. ja
esillä täällä omaksi huviksi ja tallessa, jos jotain vaikka
tulee jatkossa tarvitsemaan, jossain yhteydessä.
Varkauden
lehti 24.12.10
Mikko
Gynther vieraili miekkailutreeneissä Varkaudessa ja kirjoitti
Warkauden Lehden jouluaaton numeroon ison artikkelin.
Yle.fi
Savo
Yle.fi
Savon toimitus kirjoitti artikkelin liittyen 17.12. 2011 tehtyyn Radio
Savon radio-haastatteluun.
Kuopion
Kaupunkilehti 17.12.10
Kaupunkilehti
julkaisi pienen artikkelin tammikuun 2011 miekkailu alkeiskurssiin
liittyen.
Kuopion
Kaupunkilehti 19.2.11
Kaupunkilehti
julkaisi pienen artikkelin maaliskuun 2011 miekkailun alkeiskurssiin
liittyen.
ViikkoSavo
8.6.11
Kuopion
Braahenpuistossa 11. heinäkuuta 2011 pidetyt yleisölle avoimet
harjoitukset pääsivät ViikkoSavon menovinkkien "Viikon
valintoihin".
|

15.1.
-16.1. 2011 Miekkailukurssin mainos isommassa koossa löytyy täältä. |
Fiore
dei Liberi
Fior
di Battaglia
Saksalainen
koulukunta
Harjoitusvideoita
Varusteita
Wikitenauer
historiallisen miekkailun Wikipedia

Tsekkiläisen
miekkaseppä Pavel Mocin tekemä Viollet pitkämiekka. Puolentoista käden
miekka oli oman aikakautensa Magnum 44. Tarpeeksi raskas panssaroitua
vastustajaa vastaan. Tarpeeksi ulottuva, jotta kilpeä ei tarvita. Sopivan
kokoinen siviiliaseeksi.
|