|
www.ramopunk.com Ramopunk-uutisia
|
|
|
|
|
|
Kuopio 12.9.09
- keikkainfoaElämä
on Punk on Ramopunk.comin ja muutaman punk-aktivistin DIY-asenteella pyörittämä
punk ja ramopunk –tapahtuma, joita järjestetään Kuopiossa ja
Tampereella. Kuopiossa
on ollut punkin saralla pitkään hyvin hiljaista, mutta parin viime
vuoden aikana on kaupunkiin kehittynyt pieni mutta pirteä punk scene. Toimivia yhtyeitä on kymmenkunta
ja joukossa on ilahduttavasti myös useita uusia nuoria bändejä.
Kuopiossa on alkanut olla myös punk-keikkoja, mikä on hieno, sillä
punk-musiikki on parhaimmillaan juuri livenä. Meillä on tavoitteena
olla omalta osaltamme mukana elävöittämässä tätä elävää
punk-kulttuuria Kuopiossa. Elämä on Punk –tapahtumia järjestetään Kuopiossa ja Tampereella. Ensimmäinen Elämä on Punk oli Kuopiossa syyskuussa –07 ja nyt vuorossa on jo viides Elämä on Punk tapahtuma ja tällä kertaa jälleen Kuopiossa 12.9.09. Esiintyjinä tapahtumassa on Rehtorit, Nazi Death Camp, Peter Punk & The Lost Boys ja The Loose. Tapahtumassa julkaistaan myös uusi kuopiolaisvetoinen punk zine The Havana Bananas, jossa on mukana mm. neljäsivuinen Punk Kuopio-osuus. Illan juontajana toimii Vandaalit -yhtyeen laulaja Vesa Häkli. Sanna, Paula ja M!ka |
|
Katso myös: Majoitusta Kuopiossa
Elämä on Punk -keikkamainos. |
Tapahtumapaikkana:K-klubi – Kuopiolaisen undergroundin sydänPunk ei ole parhaimmillaan suurilla areenoilla tai festareiden lavoilla, vaan pienissä klubeissa, joissa esiintyjät ja yleisö ovat hyvin lähellä toisiaan. Kuopion ainoa aidosti punk–henkinen soittopaikka K-klubi on kuopiolaisen underground-meiningin sydän. K-klubi on yksi merkittävä syy siihen, että Kuopion punk scene on päässyt kehittymään, sillä se on oikeastaan ainoa paikka, minne niin paikalliset, kuin vierailevatkin punkbändit ovat helposti päässeet soittamaan. Se onkin ihanteellinen paikka aidon punk-keikan tunnelman tavoittamiseen. K-klubi löytyy osoitteesta Vuorikatu 14. |
|
|
Esiintyjien esittelyä
Rehtorit (kuva: M!ka). RehtoritVankkaa kulttisuosiota nauttiva Rehtorit on pitkän linjan punk/ramopunk/power pop bändi, jonka perustajina oli aikoinaan useampiakin 1993 toimintansa lopettaneen Ne Luumäet -yhtyeen jäseniä. Noista ajoista on bändi tehnyt pitkän uran ja laajentanut musiikillista ilmaisuaan huomattavasti vuosien myötä ja miehistökin on ehtinyt elää melkein levy levyltä. Lähiaikoina julkaistava Kansainvälinen salaliitto -levyn kohdalla taitaakin olla ensimmäinen kerta, kun kaksi levyä tehdään kokonaan samalla miehistöllä. Bändin äärimmäisen eläväisenä kitaristina ja bändin päämiehenä on kuitenkin edelleen Heko Luumäki, jonka taiteilija nimi on tämän yhtyeen myötä muuttunut muotoon Rehtori Heko.
Nazi Death Camp (kuva: NDC). Nazi Death CampNazi Death Camp yksi nykyään Suomen tunnetuimman punkkarin Teemu Bergmanin luotsaamista bändeistä, joista tällä hetkellä ovat ehkä tunnetumpia Kakkahätä-77 ja The Heartburns. Nazi Death Camp ei kuitenkaan jää musiikillisesti noiden edellä mainittujen jälkeen. Arttu Tolonen Soundissa 5/09 bändiä hehkuttaa bändiä The Compelete Mongo Punk Sessions" -levyn arvostelussa näin: "Niin hyviä kuin Kakkahätä-77 ja The Heartburns ovatkin, niin Nazi Death Camp taitaa olla vielä kovempi. Biisit ovat parempia ja kestävät enemmän kulutusta. Tämä on silkkaa murhaa. Tätä musiikkia ei voi eikä kannata tämän paremmin tehdä."
Peter Punk & The Lost Boys (kuva: M!ka). Peter Punk & The Lost Boys ja The LoosePeter Punk & The Lost Boys on perustettu 1997 punk ja psychobillybändi on tätä nykyä vanhemmasta päästä toimivien kuopiolaisten punkbändien joukossa, vaikka soittajia ei vanhoiksi vielä voikaan sanoa. The Loose taas on e on yksi näitä aivan viime vuosina Kuopioon syntyneitä uusia punkyhtyeitä. Harva asia ilahduttaa vanhaa punkkaria enempää, kuin nähdä nuorten innostuvan punkista niin paljon, että perustavat omia bändejä. The Loose on Elämä on punk-tapahtuman kannalta siitä erikoinen tapaus, että on onnistunut parin sattuman takia olemaan mukana kaikissa viidessä Elämä on Punkissa, niin Kuopiossa, kuin Tampereellakin.
The Loose (kuva: M!ka) |
PromootiokuviaIsoresoluutioisia promootiokuvia illan artisteista. |
Haluatko lisätietoja?Haluatko lisätietoja? Laita sähköpostin osoitteeseen mika.vesterinen(at)dnainternet.net |
Gabba gabbawe accept youwe accept you one of us
|