|
|
Ypö-Viis |
Miikan päiväkirjamerkintöjä vuodelta 1979"27.7. 1979 –aivan epätavallinen päivä"Näitä tekstejä ei ole aikaisemmin julkaistu, eikä niitä ole edes julkaistavaksi kirjoitettu. Miika kirjoitteli noihin aikoihin paljon ihan vaan omaksi ilokseen. Saamme siis lukea mitä nuoren punkkarin päässä noihin aikoihin pyöriä... M!ka 23.8.05 |
|
Tämä kirjoitus kertoo Ypöjen studiomatkasta Ylöjärvelle MSL-studioon, jossa äänitettiin "Me myytiin itsemme / Kaupunki muistaa nuoria" -sinkku 27.7.1979. äänittäjänä toimi Mika Sundqvist ja tuottajana toimi Pantse Syrjä. |
|
Miika Söderholm 1979: "27.7. 1979 – aivan epätavallinen päivä"Aamulla
heräsin hotellihuoneessa. Kaverit nukkuivat vielä toisessa kolmen hengen
huoneessaan. Minä nukuin yksin. En kestä heidän möykkäämistään. He
kertoivat illalla tehneensä kaikkea inhottavaa. He muun muassa roiskivat
ja pärskivät vettä. Suuntasimme kohti Epen musiikkikauppaa. Meillä oli sovittu tapaaminen klo 10.00. Menimme ensin Sokoksen kahvilaan aamukahveille. Sisään törmäsi joku hämy. Tunnistimme hänet kuuluisaksi Pantseksi. Minä huusin: ”Pantse”. Pantse katseli meihin päin ja sanoi: ”Ai, karmeita punk-rokkareita”. Kysyimme: ”Tuletko tuottamaan levyämme?” Pantse sanoi: ”Joo, jos huolitte”. Pantse pidättäytyi tupakan poltosta. Saavuimme Epekseen. Pantse pummasi tupakan minulta. Epe ja Mika Sundqvist saapuivat. Ostimme levyjä. Ostin Ripalle Ramonesien tuplan ja Sleepyjen Mopot Shown. Itselleni ostin Rezillosin Lene Lovichin, sekä Bowien ja Ramojen sinkut. Menimme
Mikan autolla Eppujen kämpille, jossa meitä oli vastassa iso koira. Kämpällä
oli paikallinen punk-rokkari soittamassa kitaraa. Paikalle törmäsi Martti.
Alue oli hyvin luonnonkaunis. Kannettuamme laitteita autoon menimme kohti
ÄÄNILEVYNTEKOSTUDIOTA. Studiossa
oli kamalan paljon johtoja, kitaroita, vahvistimia, tyhjiä pulloja,
nauhureita. Vuorossa oli soundien tsekkaus ja miksaus. Rumpujen miksaus
kesti monta tuntia. Siinä Pantse teki töitä hirvittävästi. Sitten
tulikin nälkä. Menimme Kesoilin baariin. Minä söin lihapullia ja
kahvia. Jari, Mikko, Pantse ja Mika tekivät samoin. Rabbe
söi pihvin. Tupakkaa poltimme koko ajan kamalan paljon liikaa, hyi.
Kaljaa emme juoneet yhtään. Sitten
studiossa saatiin äkkiä kitara- ja bassosoundit paikalleen. Vuorossa
pohjien teko. Tarkoittaa sitä, että soitto soitetaan nauhalle, basso,
rummut ja kitara. Minä lauloin, että pojat saisi paremman tuntuman,
mutta se laulu ei mennyt nauhalle oikeasti. Pohjien jälkeen vielä Mikon
kitara päälle lisäksi. Sitten minä lauloin päälle ja sitten
lauloimme taustalaulut päälle. Kokoajan
oli Pantse innostava ja mukava vaikka se näyttikin hämyltä, pitkä
tukka ja kaikki. Se soittaa kitaraa huisin hyvin. Epekin tuli ja antoi
rahaa 165 mk per nokka. Mukava mies. Taisi näyttää tyytyväiseltä. Sitten
Mika vei meidät rautatieasemalle ja jutteli mukavia. Menimme junalla
Kouvolaan, mistä meidät nouti Jarin äidin kaveri. Nyt istun kotona ja
kuuntelen uusia levyjäni. Suunnilleen
tällainen oli päiväni. Oli kovasti kivaa. Pantse on mukava jätkä. Ja
Epe. Mikakin on kiva, nyt käyn nukkumaan kohta. |